perjantai 9. marraskuuta 2018

Valaisimet ja hylly eteiseen





Vihdoinkin taas pientä edistystä eteiseen. Olen saanut asennettua valaisimet. Rakentelin myös varastohyllyn ja nyt se on paikoillaan, joskin ihan tyhjänä vielä. Mitähän siihen varastoisin?

Pari kuvaa hyllystä ennen maalausta.







Ostin ihanan räsymaton eteisen lattialle Suuresta Snadista.











Matto on aivan uskomattoman taidokasta käsityötä! Sen on kutonut oikeasti oikeilla kangaspuilla Terttu Rajaniemi. (Toivottavasti muistan nimen oikein.)





Syyskranssi ei ole vielä löytänyt parempaa paikkaa.
Sen takana seinällä on Erja Helanderin tekemä hieno peili.
Pienen pyöreän räsymaton olen letittänyt ja ommellut itse kynnysmatoksi.

torstai 27. syyskuuta 2018

SYKSYINEN KRANSSI




Hei vaan kaikki!
...jos täällä nyt enää kukaan käy kurkkimassa...
Elämä on muuttunut mukamas niin kiireiseksi, etten ole paljon ehtinyt mineillä kuin ajatuksissani. 
Rakasta harrastusta en ole kuitenkaan kokonaan hylännyt.
Metsässä lenkillä ollessani inspiraatio iski niin vahvasti, että pakko oli jotain saada näpertää.
Löysin niin ihanan värisiä syksyn lehtiä, ja halusin kokeilla minikranssin tekemistä niistä.  





Lehden muotoisella lävistimellä tein pikkuisia värikkäitä lehtiä.






Ruskeasta päällystetystä rautalangasta pyörittelin pohjan kranssille.




Liimasin lehtiä narupohjan päälle ensin yhden kerroksen. 




Liiman kuivuttua asettelin päälle toisen kerroksen lehtiä.




Ihanaa, värikästä syksyä jokaiselle!



torstai 11. tammikuuta 2018

Taulu valmiiksi






Vuosia sitten ostin tällaisen taulun tarvikepaketin.
Tein sitä innoissani, mutta se jäi kesken monen muun miniprojektin takia.
Nyt sain sen kirjottua valmiiksi viimein.
En vaan vielä tiedä missä sen paikka olisi?
ehkä eteisen seinällä... 


torstai 28. joulukuuta 2017

JOULUTERVEISIÄ



Pitkästä aikaa Marjatan talossa viettiin joulua.
Olohuoneeseen pystytettin joulukuusi.
Koristeina on vaan valot, kiiltokuvaenkelit ja lippunauha juhlavuoden kunniaksi.






Amarylliksen juurella katselevat aikoinaan joulukalenterivaihdossa Lotelta saamani tontut. Sivupöydällä näkyy punainen kynttilänjalka, jonka olen saanut myös joulukalenterivaihdossa Lotelta. 



Keittiössä näyttää kyllä aika kesäiseltä...


Ihana täytekakku on Mirja Leppäsen käsialaa. Muut herkut olen tehnyt itse.






Makuuhuoneessa sentään palaa yksi kynttilä.

perjantai 20. lokakuuta 2017

UUSI OVI

Marjatan talon eteisremontti nytkähti pikkuisen eteenpäin. Tuunasin ostetusta valmisovesta uuden ulko-oven. Ulkopintaan tuli reipas punainen väri ja ikkuna sai ruudukon tulitikuista ja sisäpuolelle pitsiverhon. Oven kahvan taivuttelin jostain metallihärpäkkeestä ja avaimenreiän pahvista.











Paikallaan ovi näyttää tältä.





torstai 4. kesäkuuta 2015







Tällaista olen tekemässä.
TILKKUTYÖTÄ.





Valmistuu hitaasti, mutta kuitenkin...
Idean sain täältä.

Näytän sitten uusia kuvia kunhan työ edistyy ja saan ottaa tilkkujen takaa tukipaperit pois.


lauantai 21. maaliskuuta 2015



UUDET MATOT




Marjatan talon olohuone sai uuden ihanan maton. 
Tilasin sen Miniatyrmaman Etsy-kaupasta.
Matto on niin huolellisesti tehty ja se sopii täydellisesti olohuoneeseen.
Sain myös itse tehtyä valmiiksi pienen räsymaton Hannan ihanien mattojen innoittamana.
Siellä se nyt on keskeneräisessä eteisessä remontin keskellä.
Eteisessä on jo lattia asennettuna ja tapetit seinillä.
ollaan listojen kiinnitysvaiheessa.






sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

PÖNTTÖUUNI





Sain valmiiksi viimein kauan kaivatun
PÖNTTÖUUNIN Marjatan talon olohuoneeseen.
Nyt ei enää tarvitse palella siellä.
Uuni on vanhuuttaan kuhmuinen ja nokinen.
( Kuvissa näyttää suttuisemmalta kuin on oikeasti)




Kaikki alkoi tästä:
pahvisista urheilujuomatölkeistä.




Liitin kaksi tölkkiä yhteen,
jotta sain uuniin korkeutta.




Lisäsin vielä pahvisesta croissant-tölkistä palat ylös ja alas tuomaan muotoa,
ja liimasin ohutta nauhaa esittämään uunin liitoskohtia.




Tässä on jo maaliakin pinnassa.




Luukut tein pahvista ja ääriviivatarroista.
Saranat kokosin jostain pienistä metalliosista.
Maalasin mattamustalla spray-maalilla.







Vielä loppuun kuva peilistä, joka löysi paikkansa makuuhuoneesta.







torstai 8. tammikuuta 2015

MATTOHARJOITTELUA





Innostuin niin Hannan tekemistä ihanista matoista, että oli ihan pakko heti kokeilla tätä.
Ei tullut ihan Hannan maton veroinen tästä, mutta tämähän on vasta eka harjoitus...
Kivaa on, ja ehkä tästäkin tulee vielä ihan oikea pikku matto Marjatan taloon.






tiistai 30. joulukuuta 2014

PUNATUKKAINEN NUKKE





Tämän pikkuisen nuken osat olin neulonut jo monta vuotta sitten.
Nyt viimein kokosin sen ja tein pikkuisen mekonkin.